maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pesupäivä

Ja nyt vihdoinkin pääsen tämän päivän asiaan. Tänään aikaisemmin julkaisemani jututhan olivat oikeastaan eilisen tapahtumia, mutta emäntä onnistui ne hukkaamaan. Toivotaan, että se pitää nämä nyt tallessa, eikä värkkää sen puhelimensa kanssa taas.

Joka tapauksessa eilisen pisuvahingon takia jouduin siis kylpyyn illalla. Pesulla käynti ei onneksi ole minusta aivan kamalaa, vaikka en siitä juuri tykkäkkään. Kivaa siinä on yrittää saada kiinni päälle tippuvia vesipisaroita. Ja onneksi emäntä pitää minua paljon sylissä pesulla ollessani. Voin pitää hänestä etutassuillani tiukasti kiinni, niin en tipu. On ihan tyhmää, että naamakin pitää pestä, muut paikat ei niinkään haittaa. Tältä minä näytin pesun jälkeen, emäntä mutisi jotain uitetusta rotasta, mutta minähän olen koira!



Pesun jälkeen seurasi pelottava vaihe: kuivaaminen. Jostain syystä emäntä tahtoo kuivata minut hurjan pelottavalla hurisevalla koneella, josta tulee kuumaa ilmaa. Minut se laittoi lattialle koneen viereen ja istui itsekin lähelle. Siinä koetin sitten rohkaista mieleni ja vähän haistella konetta, eikä se tuntunutkaan niin kovin vaaralliselta. Yritin jopa saada kiinni osan siitä kuumasta ilmasta hampaillani, mutten siinä onnistunut kovin hyvin. Koko touhu oli minusta siltikin aika pelottavaa, onneksi se oli ohi hujauksessa. Ja emäntä antoi minulle vähän väliä nameja, joten kaipa siihenkin tottuu, jos sen toiste kohtaa. Emäntä sanoo, että se on hiustenkuivaaja ja minun täytyy siihen tottua, jos aion käydä näyttelyissä. Kuulemma minusta tuli hieno ja puhdas pesun jälkeen, isäntäkin kehui miunua komeaksi, mutta naureskeli vähän kukkaistuoksulleni. Ei kuulemma ollut kovin miehekäs shampoo, mitä ikinä se tarkoittaakaan.



Noh, pesu oli ohi ja sain iltaruoan ja pääsin yöunille. Aamulla herättyäni ja aamupalan syötyäni päätin ottaa pikku tirsat. No, tirsojen jälkeen minulla on tunnetusti kova hätä ulos, ja onneksi emäntä tosiaan tämän tietää. Tänäänkin hän heti kutsui minua päiväunien jälkeen ulos, ja ei kun menoiksi! Mutta voi että, liukastuin taas eteisessä! Ette voi uskoa emäntäni ilmettä, kun mätkähdin jälleen kerran pisulammikkooni keskelle eteistä. Osa vahingosta osui vielä eteisen matollekin, yhdelle niistä ainoista matoista mitä olen tässä talossa nähnyt. Emäntä meinasi nauraa itsensä kipeäksi ja uhkaili taas pesulla. Onneksi se kuitenkin ensin vei minut lenkille.

Lenkillä vasta olikin jännittävää, ulkona on tapahtumassa jotain outoja juttuja. Siellä ei olekaan enää kylmä ja tien pinta oli muuttunut aivan erilaiseksi kuin ennen. En oikein olisi siinä edes tahtonut kävellä, se tuntui niin oudolta tassujeni alla. Emäntä sanoo, että se oli mutaa. Sitä tarttui tassuihin ja partakarvoihini ja kaikkialle. Onneksi tavallinen luminen maa jatkui vähän matkan päästä, toivottavasti tie korjaantuu entiselleen ennen seuraavaa lenkkiä. Muutenkin tämä lenkki oli erilainen, menimme emännän kanssa niin kauas, että en jaksanut millään enää kävellä kotiin. Onneksi emäntä otti minut syliin ja kantoi kotiin. Kotona emäntä pyyhki tassuni, naamani ja mahani pyyhkeellä, mikä on tosi inhottavaa. Koetin osoittaa sen emännälleni pureskelemalla pyyhettä ja ärisemällä, mutta se ei auttanut. Noh, onneksi emäntä lupasi, että minun ei tarvitse kuitenkaan mennä uudestaan pesulle. Jotain hän mainitsi kurakelien alkamisesta ja että minun tulisi totutella pyyhkeeseen, mutta en aivan ymmärtänyt mitä hän tarkoitti.

Nyt menen kuitenkin taas päiväunille, toivottavasti herättyäni kerkeän ulos pisulle, niin emäntä ei taas naura minulle. Hau vaan!

Pallon perässä

Aikaisemmin en oikein osannut pelata pallojen kanssa, ne ei oikein sopineet suuhuni, enkä tiennyt mitä kivaa niissä on. Minusta mukavampaa oli repiä narulelua tai puijuutella ankkaa, mutta emäntä koetti koko ajan minulle heitellä palloja. Nyt viikonlopulla sitten hoksasin, että niiden perään voi säntäillä ja sen jälkeen järsiä. Minusta järsiminen on muutenkin mukavaa. Jopa ulkona oli kivaa joksennella pallon perässä, kunhan se ei mennyt ihan liian kauas. Jostain syystä emäntäni huutelee minulle aina kun pallo on suussani, se kai tahtoisi itsekin sillä leikkiä. Mutta enpäs viekään palloa sille, tulkoon itse hakemaan jos se njiin kiinnostaa, saapahan vähän liikuntaa itsekin.


Ulkona pallottelun jälkeen lähdimme emäntäni kanssa tutkimusmatkalle. Isäntä on tehnyt lumitöitä sellaisella hirveän pelottavalla koneella, mönkijällä. Sillä se on ajellut pitkin pihaa ja ympäri taloa niin, että lumeen on jäänyt kauheat urat. Tällaista uraa pitkin me sitten emännän kanssa kiersimme taloa. Ja huh soikoon, että oli kova lenkki. En ole tottunut kulkemaan mäkisessä maastossa ja pienikin mäki on minulle suuri. Emäntä sanoo, että se olisi melkein kuin patikointia tunturissa ihmiselle. Mutta hyvin pärjäsin, kun katsoin mihin astua.



Lenkin jälkeen oli hyvä ottaa pikku nokoset. Nokosilta herättyäni minulla oli jo iso hätä ulos. Onneksi emäntä pyytelikin miunua jo ulos ja ovikin oli auki. Mutta voi harmi, tassuni luistivat eteisessä juuri sopivaan asentoon ja niinhän se pisu pääsi lirahtamaan lattialle. Arvasin, että emäntä ei tästä oikein tykkää, mutta sehän meinasikin ratketa nauramaan, varsinkin kun mätkähdin liukkaalla lattialla vielä mahalleen pisulammikkooni. Minusta se ei kyllä ollut kovin kivaa, varsinkaan kun emäntä uhkaili, että joudun pesulle moisen tempun takia. Voihan rähmä sanon minä.

Moi kaikille!

Olen tällä hetkellä 13 viikkoa vanha kääpiösnautseriuros Huugo, "oikealta" nimeltäni Nimare´s Nikandros. Emännän avustuksella teimme viikonlopulla tämän blogin, mutta jostain syystä emäntä halusi sen itse kirjoittaa. Tämähän ei minulle sopinut, vaan ilmoitin kovaan ääneen, että jos blogi kertoo minusta, minä saan olla kertoja. Kaiken lisäksi emäntä onnistui hukkaamaan osan kertomuksistaan yrittäessään bloggailla kännykällään, joten eiköhän tehdä alusta koko homma.

Tässä minä siis olen:



Musta-hopea käppänä, ja kuulemma oikein rekisteröity ja hieno yksilö. Itse en noista paperihommista mitään ymmärrä, mutta emäntä sanoo, että se on tärkeää. Kuulemma näin voipi olla varma, että minä olen hyvistä vanhemmista ja kasvattajani on ollut hyvä. Ja kyllähän minulla mukavaa olikin äipän ja siskojen sekä tätieni kanssa telmiessä Iisalmessa. Mielellään olisin vielä sinne jäänytkin, äidillä oli tapana antaa minulle niin hyvää ruokaa ;)

Mutta helmikuun 17. päivä emäntäni Mari ja isäntäni Timppa tulivat minuas hakemaan uuteen kotiini Oulunsaloon. Minut laitettiin outoon hurisevaan koneeseen, joka kuulemma oli auto. Onneksi uusi emäntäni piti minua aluksi sylissään, niin minua ei juuri pelottanut. Vähän matkaa ajettuamme jouduin muoviseen laatikkoon, jonka pohjalla oli pyyhe ja sanomalehtiä. Niitä piti sitten hetki tutkia, ennen kuin uni alkoi painaa silmiä niin paljon, että en enää pysynyt hereillä.



Heräsin vasta kun auto pysähtyi. Olimme kotona. Minut kannettiin suoraan sisälle taloon, jota en ollut ennen nähnyt. Kaikki oli uutta ja outoa, mutta onneksi emäntä ja isäntä olivat koko ajan lähellä. Pikkuhiljaa rohkaistuin tutkimaan paikkoja ja löysinkin mukavan paikan nukkua. Ehkäpä täällä voisi olla mukavaa asustella.



Heti ensimmäisellä viikolla minua kävi useampikin ihminen katsomassa. Se oli aika jännittävää, mutta onneksi kaikki vaikuttivat tosi kilteiltä ja he rapsuttelivat minua korvien takaa. Oikeastaan minusta on mukavaa nähdä uusia ihmisiä, jotka tuovat minulle leluja ja herkkuja, se saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Ja onhan tuo emäntä jaksanut muistuttaa, kuinka tärkeä ja rakas olen. Minustakin on kivaa, kun on tuollaiset mukavat emäntä ja isäntä, jotka hoitavat minua ja antavat minulle ruokaa.

Emäntä yritti opettaa minua tekemään tarpeeni sanomalehdille, mutta ne olivat niin inhottavan liukkaat jalkojeni alla, että en vain pystynyt niille kyykkimään. Onneksi emäntä hoksasi tämän ja nyt pääsen ulos monesti päivässä. Aluksi ulkonakäynti oli tosi pelottavaa, siellä oli kylmä ja tassujakin paleli. Pikkuhiljaa kuitenkin hoksasin, että mitään pelättävää ei ole, vaan voisin rauhassa tehdä tarpeeni ja jopa tutkia paikkoja hieman.

Eiköhän tässä nyt alkuun ollut jo paljon asiaa, jatkan juttuja taas kun keksin mitä haluan sanoa. Hau vaan kaikille!