Huugon oppimisesta

Vaikka Huugo on vähän ollut kehitykseltään hidas, ei sen päässä tunnu olevan mitään vikaa. Ellei viaksi laske ajoittaista itsepäisyyttä, mikä taitaa kyllä olla ihan rodulle ominaista. Joka tapauksessa Huugon opettaminen on ollut todella helppoa, ainoa vaikeus on ollut saada Huugo alunperin tekemään se mitä haluan sen tekevän. Se kun ei pörrää ympäriinsä niinkuin monet pennut ja tee vahongossa jotain, vaan enemmänkin istuu ja miettii, mitä sitä tekisi. Sitten kun sen vihdoin saa jotain tekemään ja kerkeää palkitsemaan, se kyllä oppii nopeasti mistä hyvästä nami tuli. Onneksi se on kauhean perso nameille, joten loppujen lopuksi sen saa niillä innostettua vaikka puuhun kiipeämään, jos se vaan olisi fyysisesti mahdollista.

Huugon ehdollistin naksuttimelle melko nopeasti. Ensin tuntui ihan hölmöltä ajatukselta noin pientä koiraa kouluttaa naksuttimella, mutta parin kipeän selän kanssa vietetyn yön jälkeen tulin siihen tulokseen, että juuri pieni koira onkin ehdottoman kätevää palkita ensin naksulla, jonka jälkeen namin voi heittää sille ilman kumartumista. Tosin vaatii vielä vähän harjoittelemista Huugon saada nami kiinni ilmasta. Nopeasti se oppi, että naksun jälkeen tulee nami. Naksutinta ehdollistettaessa se itse asiassa oppi ihan vahingossa tökkäämään nokalla naksutinta just ennen kuin kerkesin painaa, rassu luuli, että nokalla tökkimällä saa nameja. Nyt ollaan naksun kanssa treenattu istumista ja maahan menoa. Istuminen kyllä sujuu oudossakin ympäristössä, mutta maahan meno vaatii vielä käsimerkin, joka nyt yritetään jättää pois.

Huugo on ilmoitettu jo kahdelle kurssille Oulun Koirakouluun. Huugo pääsee pentukurssille 24.5 alkaen ja näyttelytottumuskurssille 7.5. alkaen. Pentukurssilta pääasiassa haemme tekniikoita, joilla asioita koiralle voi opettaa sekä kontaktia muihin penneleihin. Huugolla kun ei Oulussa ole juuri koirakavereita, joiden kanssa leikkiä, niin pääseepähän vähän tutustumaan toisiinkin koiriin. Vielä kun asutaan täällä "korvessa", niin lenkilläkään ei tule toisia koiria vastaan. Tarkoituksena olisikin kyllä lenkkeilyttää Huugoa muuallakin kuin tuossa omalla tiellä, mutta... Pari kertaa on jo yritettykin, toisella kertaa Oulunsalosta ei löytynyt toisia koiria, ja toinen kerta kului rautakaupassa. Noh, ehkä tänään..

Näto-kurssilta haemme kanssa vähän kontaktia muihin pentuihin sekä vähän ohjeita itse näyttelyitä varten. Koiraahan olisi tarkoitus näyttelyissäkin käyttää, se olisi todennäköisesti Huugostakin mukavaa harrastamista. Muutamat match show:t on jo kiikarissa Oulun ja Kemin seudulla, ja toki käydään Oulun ja Kemin kv-näyttelyissäkin. Huugo vaan ei saa niihin vielä osallistua, kun on harmittavasti pari viikkoa liian nuori. Toisaalta nyt vähän mietityttääkin, olisiko Huugo edes valmis näyttelyihin vielä silloin, kun tuo kehitys on ollut fyysisesti vähän hitaanlaista. Vähän saisi pituutta ainakin vielä tulla ennen "oikeita" näyttelyitä. Mutta kaikki aikanaan, kyllä me keretään varmasti kehiä kiertää vielä myöhemminkin. Ja mätsäreistä saa sopivasti kokemusta ennen sitä sekä vähän suuntaa tuomareilta, onko Huugosta kehään. Ensi lauantaina olisi yhdet mätsärit, mihin vähän olisi tarkoitus mennä tuulia haistelemaan, vaikka ei vielä osallistutakaan Huugon kanssa. Saa nähdä onko pentu ihan kauhuissaan siellä.

Loppuun vielä video Huugosta juoksemassa, lähinnä testiksi osaanko videoita tänne ja YouTubeen liittää:

Video on kyllä jo n. kuukauden vanha eikä näköjään kuvanlaatu ole parhaimmasta päästä iPhonella kuvattuna.

Back to basics

Emäntä sanoo, että on vähän vaikeaa kertoa kaikesta touhuista minun näkökulmasta, jote se meinaa alkaa kirjoitella myös itse...


Täällä ollaan on tuskailtu lenkittämisen vaikeuden kanssa jo pari viikkoa. Huugo ei suostu liikkumaan metriäkään panta kaulassa, ja ilmankin oli aamuisin ongelmia. Tilannetta pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että asiassa on edetty liian nopeasti. Huugo ei ollut vielä kunnolla tottunut ajatukseen lenkkeilystä kun sille jo laitettiin kutittava ja ahdistava panta kaulaan, puhumattakaan häiritsevästä hihnasta. Niinpä sitten alettiinkin lenkkeilemään ilman pantaa, ja kyllähän se lopulta onnistuikin. Vauhti ei ehkä vieläkään ole päätä huimaavaa, mutta Huugo onkin vielä ihan pieni. Aamuisin ei lenkkeily meillä vieläkään onnistu, Huugo on iltavirkku niin kuin muukin perhe. Samalla ollaan pikkuhiljaa opeteltu pannan käyttöä niin, että Huugo on saanut paljon makupaloja aina panta kaulassa. Kylläpäs se pikkuhiljaa etenee tämä meidän pantasaikkauskin. Huugolle kaiken lisäksi ostettiin minulle uuden pannan kuvitellen sen olevan mukavampi, mutta Huugo ei siitä tykkää ollenkaan. Onneksi meillä on vanha hyvä nahkapanta, joka ei ole yhtään niin ahdistava. Hyvin ollaan jo opittu kävelemään vierelläkin, kuten kuvasta näkyy:

"Vierellä!"

Pieni koira suuressa maailmassa.

Lenkkeily olisi tärkeää Huugolle, koska se on päässyt hieman lihomaan. Ruokaa on ehkä tarjottu Huugolle liikaa, sillä se ei ole aina ollut ruoka-aikaan kauhean nälkäinen. Kaiken lisäksi vaihdettiin Huugon ruoka eläinlääkäriltä saatuun Hill´s Sceince Planin penturuokaan, mikä ei sitten sopinutkaan Huugon turkille ollenkaan. Karvaa lähti ihan nyppäisemällä helposti irti, minkä ei vielä pitäisi olla muuten ajankohtaista. Vähän kävi mielessä, että täällä tämä yksi hullu repii hiuksiä päästä, kun koiralta lähtee nypittäessä karvaa ja koira on nypittävää rotua, että nauraahan mulle kylän hevosetkin kun stressaan tämmöisestä. Noh, en minäkään ihän pöhkö ollut, kasvattajakin oli samaa mieltä, että turkin ei vielä pidä lähteä nyppimällä, joten eikun ruoka vaihtoon. Palattiin takaisin vanhaan tuttuun Royal Caninin Mini Junioriin, ja vähän on jo saatu tuloksiakin. Turkki nimittäin harmaantuikin selvästi ja siitä katosi kiilto, samoin kakkaa tuli kauheita läjiä noin pienestä piskistä. Nyt turkki on taas lähellä normaalin väristä ja kakan määrä ainakin puolittunut. Kauheasti on näköjään eroja ihan ns. laatumerkeissäkin, ei käynyt mielessäkään, että elukkalääkäriltä sais huonoa ruokaa. Mutta eipä kaikki sovi kaikille.

Mätsäreissä käydessä sain kauhean innostuksen päälle, ja täällä ollaankin päivittäin treenattu seisomista ja juoksemista. Hyvin on kyllä koissu oppinut temput, kauhean fiksu se on. Namipalkalla kai tuon opettaisi  kiipeämään tikkaitakin :D Vielä vähän puuttuu jaloista pituutta ja pari hammasta, mutta viime viikkoina jalkaa on kyllä tullut ihan kiitettävästi. Eiköhän siitä vielä näyttelyvoittaja saada ;)

Loppuun vielä pari kuvaa lauantain lötköilystä:

"Isi kiusaa!"

Viiksi-Vallu

Lötköilyä 

Sylipaikka <3

Lenkkeilyä(kö?)

Hau taas vaan kaikille!

Tänään emäntä raahasi minut taas ulos kävelylle. Se ei ole kyllä minun mielipuuhaani, olenkin tähän saakka yrittänyt kertoa sen emännälle yrittämällä jäädä paikoilleni seisomaan. Emäntä on yrittänyt vaikka mitä saadakseen minut mukaansa. Se on koittanut varovasti nykäistä remmistä ja lahjoa minua makupaloilla. Lyhyilläkin lenkeillä on mennyt aikaa tuhottomasti, kun en ole suostunut liikkumaan.  Mutta minusta on niin inhottavaa, kun tassut kastuvat ja sotkeutuvat mutaan. Edelliselläkin lenkillä tassut kastuivat niin pahasti, että minua alkoi palelemaan kauheasti kesken lenkin. Onneksi emäntä ymmärsi ongelmani ja kantoi minut kotiin lämpimään. Se sanoo minua hienohelmaksi, kun en suostu kuralammikkoon tassujani kastelemaan. Kaiken lisäksi se on alkanut pyyhkiä tassuni lenkin jälkeen eteisessä pyyhkeeseen, jotta en likaa lattioita.

Tänään kuitenkin ulkona oli sen verran kuivaa, että suostuin jolkottelemaan melko pitkän lenkin emännän perässä. Emäntä pysähtyi aina kuin seinään, kun minä pysähdyin kiskomaan hihnassa taaksepäin, joten totesin paremmaksi kulkea mukana. Ja olihan se ihan mukavaa saada välillä nameja, kun sain emännän kiinni ja kuljin vierellä sievästi. Paitsi että kesken lenkin postiauto pelästytti minut pahanpäiväisesti, onneksi emäntä kyykistyi lähelleni, niin selvisin.

Emäntä tahtoi tehdä vähän kokovertailua minulle. Hän on ottanut kuvia minusta syömässä (!) ja alla näette kuinka paljon olen jo kasvanut.

Huugo n. 2kk

Huugo n. 3kk

Huugo n. 4kk

Kuvistakin päätellen olen kasvanut kauhean paljon, ensin massaa ja nyt viimeaikoina kuulemma pituuttakin. Emäntä laittoi minut laihikselle, kun olin kuulemma liian pyöreä. Minkäs teet, kun ruoka on niin hyvää ja mukavinta tekemistä on auringossa nukkuminen, hah. Nyt saan vähän vähemmän nappuloita ruuaksi sekä joudun käymään joka päivä tyhmällä lenkillä. Toisaalta ulkona on paljon enemmän outoja ja  mielenkiintoisia hajuja joita voin nuuskia. 

Autolla matkustamiseen olen jo niin tottunut, että minulla tulee uni ihan lyhyelläkin matkalla. Uudet paikat kyllä ovat vielä aika pelottavia, paljon kaikenlaisia ääniä ja autoja ja outoja ihmisiä. Mistä tulikin mieleeni, että tänään pari pikkulikkaa kävi minua rapsuttelemassa. Hekin aluksi minua pelottivat, mutta emännän jalkojen juuresta oli turvallista heitä nuuskia, ja lopulta rohkaistuin lähemmäskin. Mukavaahan se on, että saa välillä muitakin leikkikavereita kuin emännän ja isännän. Iltaisin en muutenkaan enää jaksa leikkiä emännän kanssa, isäntä on paljon mielenkiintoisempi, kun päivät viettää emännän kanssa.

Mutta nyt taidan pötkähtää aurinkoon makaamaan, sain juuri kupillisen muonaa ja pääsin ulos jaloittelemaan, joten on aika vähän levähtääkin ennen kuin isäntä tulee kotiin.

Kevättä rinnassa

Pikkuhiljaa ulkona on alkanut näyttää ja tuoksua ihan erilaiselta. Linnutkin visertää ihan kauheasti, pitää joskus pää kallellaan kuunnella mitä ne koittaa sanoa. Emäntä on käyttänyt minua jo usean päivän ajan pellolla hankien päällä juoksentelemassa. Siellä onkin mielenkiintoisia hajuja, ja löytyy ihneellisiä papanoita, joita tahtoisin pureskella. Emäntä kuitenkin sanoo, että ne on jänönkakkaa, ja kaivaa ne suusta ulos. Nyttemmin ne on sitä paitsi painunut niin hankeen etten saa niitä suuhuni. Emäntä on silti kehunut minua niiden löytämisestä, se sanoo että minulla on loistava hajuaisti.

Eilen emäntä ja isäntä otti minut mukaan autoajelulle. Käytiin jossain oudossa paikassa, jossa oli paljon outoja autoja. Emäntä sanoi sitä parkkipaikaksi, ja minua pelotti ensin melkoisesti. Sitten huomasin, että eihän tilanteessa juuri mitään pelättävää ole, joten innostuin vähän nuuhkimaan ohi kulkevia ihmisiä. Minusta oli outoa, että kukaan ei pysähtynyt minua rapsuttelemaan, vaikka koetin ihmisiä tervehtiä. Emäntä sanoo, että se aikoo ottaa minut useammin mukaan ihmisten ilmoille, olen kuulemma vähän liian maalaiskoira.

Emäntä osti minulle uuden kaulapannan, mistä en tykkää yhtään. Se kutittaa ja on muutenkin vähän tyhmä. Emäntä laittaa siihen kiinni hihnan ja raahaa minua mukanaan tietä pitkin. Sitten se kielsi minua, kun yritin kotona itse taluttaa itseäni.

P.s. Keksin itselleni uuden lempparipaikan ottaa tirsat: aurinko lämmittää lattiaa mukavasti päivisin.

Ensimmäinen lomareissuni

Perjantaina emäntäni sai ihmeellisen vimman putsata minua. Se oli hieman pelottavaa, pärisevällä koneella se leikkasi karvat tassujen pohjista, takapuolesta ja hännästä. Muualtakin se yritti, mutta kiemurtelin vastaan niin paljon, että se onneksi luovutti. Minusta on kivaa, kun on paljon karvoja, niin ei palele ulkona. Ja lisäksi se vielä rappasi koko muun turkin vempelellä, jota emäntä kutsuu Furminaattoriksi. Sillä minustakin lähtee kauheasti aluskarvaa, mutta se on kai ihan mukavaa, niin ei ole tukahtunut olo. Sitä paitsi emäntä antoi minun maata sylissään rappauksen ajan, joten sain sopivasti otettua päiväunet samalla.

Putsin jälkeen emäntä alkoi kauheasti touhuamaan ilman minua, pakkasi minun leluja ja ruokaa kassiin ja kait se itselleenkin ja isännälle jotain pakkasi. Tätä touhua oli niin väsyttävää seurata, kun joutui juoksentelemaan koko ajan huoneesta toiseen, että päätin mielummin mennä omalle paikalle nukkumaan. Herättyäni isäntäkin oli tullut kotiin, ja se kantoi häkkini ja kaikki kassit autoon. Arvelin, että tarkoitus olisi taas matkustaa jonnekin. Noh, onneksi autossakin on hyvä nukkua, joten jatkoin keskeytyneitä päiväuniani siellä.

Nukuin aika pitkään, heräsin vasta kun auto pysähtyi. Luulin, että olimme kotona, mutta emmepä olleetkaan. Piha, john minut päästettiin oli ihan outo, luntakin oli paljon enemmän kuin kotona. Lisäksi joka paikassa näkyi outoja taloja, ja tien pinta oli taas jotain uutta outuoa materiaalia, emäntä kutsui sitä asfaltiksi. Se tuntui ikävän kovalta ja kylmältä ajeltuja tassujani vasten. Sisällä talossa oli vielä kummempaa: siellä haisi toiselle koiralle. Hajusta päätellen kyseessä olisi minua paljon vanhempi uros, mutta ketään ei näkynyt. Vastassa oli vain kiva nainen, Marjo-täti, joka antoi minulle kaikenlaisia herkkuja ja leluja. Minua eivät kyllä sillä hetkellä kiinnostanut kuin tutkia outoa taloa, joten en pysähtynyt syömään tai leikkimään.

Minut päästettiin ulos takaovesta tarpeilleni, ja sieltähän se talon koira löytyi. Se oli vähän pelottava, iso saksanpaimenkoira, joka kauheasti haukkui minulle. Onneksi se oli häkin toisella puolella kuin minä. Tarkemmin asiaa katsellessani huomasin, että koiraa kutsuttiin Rustyksi, ja sen häntä heilui, vaikka se vieläkin haukkui minulle. Päätin tutkia asiaa lähemmin, vaikka minua vähän pelottikin. Emäntäni ei kuitenkaan päästänyt minua kovin lähelle, mutta en usko, että tämä koira minua olisi syönyt, vaikka emäntä sitä tuntui pelkäävänkin. Minut vietiin kuitenkin sisälle ennen kuin kerkesin tehdä lähempää tuttavuutta.

Yöksi me siirryimme vielä toiseen uuteen taloon. Minusta oli aika hämmentävää, että vaikka monessa paikassa käytiin, mikään niistä ei ollut oma kotini. Onneksi emäntä ja isäntä oli koko ajan mukana, samoin oma häkkini ja lempileluni. Päätin kuitenkin rauhoittua yöksi nukkumaan omaan häkkiini, eikä se niin kamalaa ollutkaan. Seuraavana aamuna minut vietiin taas eiliseen kyläpaikkaan, sinne missä oli toinen koira. Sinne emäntä sitten minut jätti, onneksi Marjo-täti tykkää minusta selvästi kauheasti, niin olo ei ollut ihan tukala. Nukuin melekin koko sen ajan, kun emäntä ja isäntä oli poissa. Minut oli kuulemma hetkellisesti hylätty sen vuoksi, että emäntä ja isäntä olivat käyneet ulkomailla eikä minulla ole passia, niin en päässyt mukaan. Ulkomailta emäntä oli ostanut minulle lohdutukseksi uuden kivan pehmohiiren, jonka kanssa oli mukavaa leikkiä.

Taas yöksi menimme samaan paikkaan kuin edellisenäkin iltana. Siellä minua pelotti aika paljon käydä ulkona, sillä kotona ulkoillessa saan olla ihan rauhassa. Uudessa paikassa taas koko ajan kulki outoja ihmisiä ja autoja ohi, joten en oikein malttanut pysähtyä tarpeilleni. Seuraavana päivänä onneksi jo suuntasimme kohti kotia.Vähän tämä reissaaminen on minusta stressaavaa, toivottavasti emme ihan heti lähde kotoa kauaksi. Kotiin totutteleminenkin on vaatinut minulta tänään vähän aikaa, pari vahinkoakin sattui lattioille, mutta onneksi emäntä ymmärtää, että olen vieläkin vähän ylikierroksilla reissun jälkeen. Emäntä oli kuitenkin tosi ylpeä minusta, sillä reissussa en sotkenut kenenkään mattoja!