sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syysvaatetusta

Huugon trimmaus on edessä ensi viikonlopulla, ja syksy alkaa tehdä jo kovasti tuloaan, niin ajattelin, että Huugo tarvitsee vähän lämmikettä päälleen. Nettikauppoja selatessa huomasin, että koirienkin vaatteet on melko hintavia, ja sopivan kokoista on vaikea saada ilman sovitusmahdollisuutta, niinpä päädyin etsimään sopivaa mallia, jotta saisin itse tehtyä Huugolle jonkin sortin takin tai manttelin. Pohjatietona sen verran, että itse en ole yhtään käsistäni kätevä, enkä tee yleensä koskaan minkään sortin käsitöitä. Netistä löytyi kuitenkin melko helpon oloinen ohje, ja siskon kanssa sovittiin, että yhdessä yritetään se toteuttaa. Samalla ohjeella sisko voi sitten tehdä omalle harjikselleen takin, jos se Huugollekin onnistuu. Alkuperäinen ohje löytyy sivulta: http://bedlington.kotisivukone.com/78
(Valitan kuvien laatua, pitäis ostaa kunnollinen  kamera)

Ohjetta mukaillen aloin sitten kotona piirtää kaavaa:


Kaavan leikkauksen jälkeen tein sovituspalan vanhasta lakanasta:



Samalla huomasin, että Huugon selkä on sen verran leveämpi, kuin alkuperäisen mallin koiralla, että takkiin tarvitaan levennystä selkään erillisellä selkäpalalla. Seuraavaksi piti lähteä kangaskauppaan sopivaa kangasta valitsemaan. Halusin, että Huugo voi käyttää takkia jo heti syksyllä sateisinakin päivinä, kun se ei tykkää sateella ulkoilla. Takkikankaaksi valittiinkin vähän vettähylkivää kangasta ja vuorikankaaksi keskivahvaa fleeceä. Takilla ei tarvitse pärjätä hirveän kovilla pakkasilla, niitä varten voi tehdä tai hankkia erilaisen takin. Ja varmaan Röllikin arvostaisi takkia kovilla pakkasilla :) Seuraava etappi kangaskaupan jälkeen oli saapuminen siskon ompelukoneen ääreen Kemiin. 

Päätimme muuttaa kaavaa vielä niin, että takista tulee yhtenäinen ilman erillistä selkäpalaa:



Seuraavaksi leikattiin pääliskankaasta takinmallinen pala, ja kiinnitettiin heijastinnauhat siihen: 



Sitten fleecestä leikattiin takinmallinen vuoripala, ja kiinnitettiin se miljoonalla neulalla pääliskankaaseen, (joskus kannattaa miettiä mitä tekee, muuten työ näyttää piikkisiililtä ja on mahdoton ommella :D):



Ylijäämäpaloilla voi välissä kiusata koiraa:



Tässä takki on ommeltu kasaan, ja seuraavassa jo sovitetaan:




(Oikeasti tässä vaiheessa kaksi blondia ompeli kaula-aukon kiinni niin, että takin oikeinpäin kääntäminen oli mahdotonta, ja piti kaivaa ratkoa esille. Ratkojaa tarvittiin kyllä vielä sen sata kertaa jälkeenpäinkin :D)
Epäonnisen kaula-aukkokokeilun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että emme ompele sitä kiinni samalla tavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa, vaan jätämme koko kaulan auki, ja kiinnitys tulee tarranauhoilla. Näin takkiin saa vähän kasvuvaraa ja sitä voi käyttää myös esim. Röllillä helposti. Lisäksi sen pukeminen helpottuu. Myös mahan kohdalle tulevaa kiinnitysnauhaa muokkasimme niin, että se kiinnitetään suoraan mahan alle, eikä selän päälle. Näin sadevesi valuu takista maahan, eikä pääse kastelemaan mahaa:



Ja tarranauhat piti tietenkin ommella väärinpäin ensin, jotta pääsi ratkomaan :D Noh, jokatapauksessa takki oli valmis!



Koska takin ompelu sujui niin hyvin, päätimme tehdä samantien Huugolle myös tossut, kun se ei tykkää kastella tassujaan. (Myönnettäköön, että koira on vähän hemmoteltu yksilö :D) Kaikessa yksinkertaisuudessaan tossut tehtiin niin, että fleecestä leikattiin kaksi samanlaista suippoa palaa ja ommeltiin yhteen ja lisättiin takapuolelle pala vedenpitävää kangasta:



Ja kaikessa yksinkertaisuudessaankaan nämä tossut eivät todellakaan halunneet onnistua kerralla hyvin, vaan kone sylttäsi joka tossun kohdalla miljoonaan kertaan ja niitä sai ratkoa kerta toisensa jälkeen. Ilmeisesti kaksi fleecekangasta ja vedenpitävä kangas olivat yhdessä liian paksu pala koneen purtavaksi, ja fleece ei edes kunnolla koneessa luistanut, joten taisteluksi meni. Osa tossuista piti osittain parsia käsin kasaan mutta nyt on pojalla tossutkin:



Ensi viikolla sitten testaillaan tykkääkö Huugo niitä pitää päällään ulkona, sisällä liikkuminen onnistui ihan hyvin. Tossuja varmaan pitää vielä jalostaa, takatassuissa ne ei varmaan tule pysymään ilman jonkin sortin kiinnitystä. Katsotaan nyt suostuuko se niitä ylipäätänsä pitämään :D




1 kommentti: