sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ruokapohdintaa

Rölli on tähän asti syönyt nappulaa ja sen lisäksi vaihtelevasti kaikkea mitä sille on satuttu antamaan. Nappulaa on kokeiltu tähän mennessä Royal Caninin Mini Junioria, Eukanuban Puppy Chickeniä ja nyt uutuutta Royal Caninin Miniature Schnauzer -penturuokaa. Tuo viimeksi mainittu on ollut mielestäni hyvä, turkki kiiltää ja poitsu kasvaa huimaa vauhtia. Röllillekin se maistuu oikein hyvin, tosin ei se ole koskaan ruokaa jättänyt eläissään kupin pohjalle :DRölli (ja samalla Huugokin) muutti vuodenvaihteessa ruokarytmiään niin, että syövät vain kahdesti päivässä (tässä ratkaisevana tekijänä oli omistajien loma, ja hoitotädillä ei ollut mahdollisuutta ruokkia kolmesti päivässä :D). Helpottaa kyllä kummasti arjen sujuvuutta, kun ei tarvi koulun jälkeen rynnistää tuhatta ja sataa kotiin ruokkimaan poikia. Voi tehdä esim. ruokaostokset koulumatkalla, niin jää loppuilta aikaa leikkiä pentusten kanssa.

Ylipäätänsä olen nyt pitkien ja monisäikeisten pohdintojen jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että Rölli syö jatkossakin pääasiassa nappulaa. Jonkun verran aion sille syöttää lihoja nappulan lisäksi, tai ainakin joinakin päivinä. Lisäksi Rölli on pikkuhiljaa opetellut koiran tavoille, eli syömään ihmisiltä jääneet ruoantähteet, mikäli ne on koirille sopivia. Tähteet kylläkin on enemmänkin lisäevästä, eikä niinkään ruokaa, mutta kuitenkin. Rölli on niin hoikka poika, että ei haittaa, vaikka muutaman gramman lihookin makaroonin syönnillä ;) Nappulan merkkiä varmaan tullaan tässä vaihtamaan, kunhan edellinen säkki tyhjenee, sen verran töhnii korvat pojulla, että kokeillaan auttaako eri merkkinen nappula. Tähän liittyen, nappulamerkki vaihtui meillä hiivattomaan Nutra Nuggets Puppy -ruokaan (olipas muuten vaikea löytää täysin hiivaton nappula :D).

Rölli on onneksi todella lujaa tekoa, varsinkin syömisensä suhteen. Sen maha on kestänyt tähän mennessä kaikkea, mitä se on saanut (toki en tarkoituksellisesti ole sille mitään sopimatonta syöttänyt, ja aika varovaisesti "ihmisten ruokiakaan"), mm. lakupussin puolikas ei aiheuttanut minkäänlaisia vatsavaivoja :D Viime perjantaina Rölli säikäytti toden teolla syömällä kauppareissun aikana puoli pakettia Läkerol Dents -ksylitolipastilleja. Turvallinen annos niitä Röllin kokoiselle koiralle olisi tasan 1 ja Rölli vetasi kunnioitettavat 20! Heti huomattuani rikoksen tungin Röllin kurkkuun suolapallosen (n. teelusikallinen suolaa ja ripaus vettä) ja sain onneksi Röllin oksentamaan. Iso osa pastilleista tuli onneksi puoliksi sulaneina ulos. Rölli sai heti iltaruoan, jonka seassa oli paljon fariinisokeria ja piimää. Ruoka ei kyllä pysynyt sisällä, joten Rölli sai loppuillan (n. 20-24) puolen tunnin välein sokeriliuosta n. ruokalusikallisen. Onneksi selvittiin aivan säikähdyksellä, mitään oireita Rölli ei saanut oksentamista lukuunottamatta, ja sekin johtui pääasiassa varmasti suolan syöttämisestä.

Huugo syö Royal Caninin Mini Light -ruokaa, joka tuntuu Huugolle maistuvan. Huugo onkin ollut iloisempi ruoan jälkeen nyt, kun saa syödä pikkuisen enemmän nappulaa kuin aikaisemmin. Ylipäätänsä Huugo on ollut vähän reippaampi ja iloisemman oloinen viime aikoina (paitsi kun putosi sohvalta tehdessään siihen pesää :D), saa nyt nähdä kuinka pitkään herra vielä jaksaa porskuttaa. Koivet sillä on ajoittain tosi huonot, mutta ajoittain Huugo hyppelee ja haastaa Rölliä leikkiinkin, niin vielä se pärjää.

P.S. Loppuun tietotekninen valitus... Blogger ei toimi iVehkeillä huonostikaan, ei edes sen omalla sovelluksella. Varsinkaan kommentteihin vastaaminen ei ole mahdollista. Kuvien lisääminen ei onnistu toiselta verkkosivustolta linkittämällä. Plaah. Vaikeuttaa blogin päivitystä suunnattomasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti