tiistai 21. elokuuta 2012

Huonoja uutisia

No niin, taas on kerennyt vierähtää jokunen aika, kun tänne olen kirjoitellut. Huugo on aiheuttanut hieman huolta ja murhetta viimeaikoina, niin en ole kerennyt kirjoittelemaan blogiin :(

Siis tilanne on se, että Huugolla todettiin maksashuntti. Mitään oireita pennulla ei vielä ole, vaan lääkäriin lähdettiin tutkimaan, miksi Huugo on jäänyt niin pienikokoiseksi. Lääkäri epäili, ettei Huugon keho eritä tarpeeksi kasvuhormonia, mutta sen tutkiminen olisi ollut vaikeaa ja aika turhaa, sillä tätä hormonia ei oikein voi koiraan helposti lisätä. Huugon lievän ihottuman vuoksi lääkäri epäili myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, ja koirasta otettiin näytteet kilpirauhashormonin tutkimista varten. Samalla tutkittiin sappihappojen määrä verestä, aluksi ihan rutiinin vuoksi.

Kilpirauhashormonien tasot olivat hieman alhaiset, mutta eivät niin paljon, että niistä kannattaisi huolestua. Tutkimme niitä lisää, mikäli Huugo saa muita vajaatoimintaan liittyviä oireita. Ihottumaa ollaan hoidetty  pesemällä pentu Malaseb-shampoolla kahdesti viikossa. Eipä sillä kyllä näkyvää vaikutusta ole ollut, mutta ei se ihottuma tunnu Huugoa vaivaavankaan, ei raavi itseään yms. Nyt pidetään parin viikon tauko pesussa, jotta saadaan koira nypittyä trimmikurssilla.

Sappihappotestissä taas huomattiin, että Huugon maksassa on jotain vikaa. Sappihappoja erittyy koiran suolistoon ruokailun yhteydessä ja niiden pitäisi maksan kautta siirtyä takaisin sappirakkoon kohtuullisessa ajassa syönnin jälkeen. Huugolla näin ei käy, vaan sappihappoja jää verenkiertoon. Tämä on merkki siitä, että maksa ei toimi oikein. Lääkäri epäili heti, että Huugolla on maksashuntti. Huugo määrättiin lisätutkimuksiin, verestä mitattiin lisää maksan toimintaan liittyviä arvoja ja maksasairauksiin erikoistunut eläinlääkäri ultrasi Huugon maksan. Shunttiepäily sai lisää vahvistusta, diagnoosi on hyvin varma.

Lopullisen diagnoosin saisi varjoainekuvauksella, mutta Huugo pitäisi sitä varten nukuttaa. Nukuttaminen on todella riskialtista maksashuntista kärsivälle koiralle, sillä nukutuslääkkeet eivät poistu kehosta normaaliin tahtiin ja voivat aiheuttaa ongelmia, pahimmillaan kuoleman. Näin ollen Huugoa ei näillä näkymin kuvata, vaan uskomme ultran ja verikokeiden tuloksia.

Yksinkertaistetusti selitettynä maksashuntilla tarkoitetaan maksan verenkierron häiriötä. Koiran suolistosta imeytyvät aineet kulkevat maksaan suurta verisuonta pitkin ennen kuin ne liittyvät koiran muuhun verenkiertoon. Näin maksa saa kerättyä talteen erilaisia aineita, ennen kuin ne joutuvat koko kehoon. Huugolla suolistosta maksaan kulkevasta verisuonesta lähteekin pikkuinen suoni, ns. shunttisuoni,joka liittää sen muuhun verenkiertoon. Näin maksa ei pysty puhdistamaan kaikkea verta, vaan osa pääsee livahtamaan koko kehoon, mistä luonnollisesti seuraa ongelmia. Tällainen shunttisuoni on kaikilla koiranpennuilla syntyessään, mutta sen kuuluisi sulkeutua luonnostaan n. puolessa vuodessa. Huugolla se ei sulkeutunut.

Maksashuntin voi leikata, mikäli se sijaitsee sellaisella alueella, johon pääsee käsiksi. Isoilla koirilla se voi olla maksan sisällä, jolloin leikkaus on todella haasteellinen, mutta kääpiökoirilla se on yleensä maksan ulkopuolella ja siis leikattavissa. Leikkaus on kuitenkin erittäin vaativa ja vaarallinen joka tapauksessa. Nettiä selatessani leikkauksen onnistumisprosentiksi annettiin n. 70%, eli kolme kymmenestä koirasta ei leikkuksesta selviä. Lisäksi Huugon kasvattajan kanssa keskustellessa kävi ilmi, että käppänöillä varsinkaan leikkaus ei tahdo onnistua. Lisäksi leikkaus ei varmasti koiraa paranna kokonaan, vaan eliniän odote jää matalaksi ja koira joutuu olemaan erikoisdietillä loppuikänsä. Näin ollen päätimme, että Huugoa ei leikata, vaan se saa elää normaalia koiran elämää niin kauan, kuin suinkin pystyy.

Mikäli koiraa ei leikata, täytyy sen ruokavalio muuttaa maksasairaudesta kärsivän koiran ruokavalioksi. Toisin sanoen barffaus Huugon kanssa loppuu. Tarkoituksena olisi silti syöttää Huugolle terveellistä ja ravitsevaa kotiruokaa, netistä on aiheeseen liittyen löytynyt paljon apua ja eiköhän eläinlääkäristäkin neuvoja saa, vaikka leikkausta emme haluakaan. Pääsääntönä on, että koira saisi mahdollisimman vähän myrkkyjä ruoassaan, sekä vähän proteiineja. Proteiinien saantia pitää rajoittaa, sillä niistä muodostuu koiran elimistössä ammoniakkia, joka maksan oireillessa kertyy aivoihin ja aiheuttaa erilaisia neurologisia ongelmia. Lisäksi pitää varoa virtsakivien muodostumista.

Tällä hetkellä Huugo kuitenkin on oikein reipas ja touhukas pieni poika. Mitään maksashunttiin viittaavia oireita ei Huugolla ole vielä ollut, joten toivomme parasta, että sillä olisi vielä aikaa olla meidän kanssamme. Eliniänodote maksashuntin kanssa on muutamasta viikosta pariin vuoteen. Huugo ei siis tule olemaan pitkäikäinen, mikä on luonnollisesti ollut todella kova isku meille omistajille. Onneksi Huugon kasvattaja on erittäin ihana ja reilu ihminen, ja on ollut yhtä järkyttynyt kasvattinsa tapauksesta kuin mekin, ja tahtoo korvata Huugosta aiheutuneet ongelmat. Vaikka maksashunttia ei pidetä kääpiösnautsereilla perinnöllisenä sairautena, eikä sen syntyyn voi vaikuttaa millään kasvatuksellisilla tai muilla toimilla, hän haluaa kantaa vastuunsa kasvattajana. Itse emme olisi osanneet edes mitään vaatia, eihän hänen toimet ole mitenkään Huugon sairauteen vaikuttaneet.

Joka tapauksessa saamme kasvattajalta toisen pennun. Eihän se pentu Huugoa korvaa, eikä sen ole tarkoituskaan, mutta Huugon lähtiessä kotiimme jäisi niin tyhjä kaiku ilman koiraa, että tahdomme ottaa toisen sitä tyhjyyttä täyttämään. Lisäksi pennuista on toki toisilleen suuresti iloa, kun niiden ei tarvitse olla aivan yksin omistajien työ- ja koulupäivän ajan. Uusi pentu, pippuri-suolan värinen poika, muuttaa meille, mikäli kaikki menee hyvin, jo lokakuun alussa. Vähän jännittää, miten pojat pärjäävät keskenään täällä päivät, mutta onneksi minun lukujärjestyksessä on sen verran tyhjää, että luulisin ettei niiden tarvitse olla aivan koko päivää yksin.

Summa summarum, täällä ollaan tällä hetkellä vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta surettaa Huugon vuoksi todella paljon, mutta kun koiralla ei oireita ole, niin asia ei tunnu aivan todelliseltakaan. Toivotaan, että Huugo pysyisi hyväkuntoisena pitkään, mutta kun aika tulee luopua, ei koiraa täällä pidetä väkisin, vaan se pääsee lähtemään rauhassa ja kunnialla. Toisaalta taas uusi pentu innostuttaa, kyllähän nuo läppäkorvat on vauvoina ja toki aikuisinakin sellaisia hurmureita <3 Ja odotetaan innolla, josko tämä uusi pentu olisi sen verran vilkkaampi, että päästäisiin sen kanssa touhuamaan vaikka agilityäkin, ja vähintään niihin näyttelyihin vihdoinkin pääsisimme osallistumaan. Tietenkään Huugoa ei jätetä pois matkasta niin kauan kun se itse jaksaa mukana tulla :) Mutta päivitystä tulee toki tännekin, pysykää kuulolla ;)

5 kommenttia:

  1. Onpa tosi ikäviä uutisia :( Miten osuikin juuri Huugon kohdalle.... Muistaakseni jollain Busterin-kasvatilla todettiin myös jokin aika sitten (puolisen vuotta tms.) shuntti ja se leikattiin, ainakin viimeksi kennelin sivuilta päivityksiä lukiessani koira voi hyvin. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, kun et halua Huugoa leikkauttaa, en tiennytkään että leikkauksessa on noin paljon riskejä tuleeko se lopulta edes onnistumaan!
    Onneksi Huugo saa kuitenkin mahdollisuuden elää täyttä pentukoiran elämää ja saa vielä kaverinkin remmiin, toivottavasti pysyy vauhdissa mukana! :)

    Me ollaan ilmeisesti menossa samalle trimmauskurssille, ainakin oletan sinun viittaavan tässä tekstissä PSSPH:n järkkäämään kurssiin :)

    VastaaPoista
  2. Huugo ei kyllä tule pysymään vauhdissa mukana, mutta ei sairauden takia vaan on aina ollut kauhean rauhallinen ja hidas :D Mutta ei mahda menoa häiritä, eiköhän ne yhteisen sävelen löydä :)

    Ja kyllä ollaan samalle kurssille menossa, pitkään mietin, kannattaako Huugoa alkaa nyppimäänkään, ettei tulisi turhaa stressiä. Mutta kun oireita ei ole, niin eiköhän se onnistu ilmanongelmia. Ja varsinkin nyt kun toinen on tulossa, niin haluan ehdottomasti sen oppia tekemään itse. Ja tuo turkki on kyllä päässyt kasvamaan aivan ylipitkäksi, niin irtoaa helposti, ei stressaa niin paljon.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Näkyikö Huugon shuntti siinä ultrassa?

    VastaaPoista
  4. Ultrassa näkyi selviä muutoksia maksan rakenteessa, jotka viittaavat shunttiin, mutta varsinaisesti itse shuntti ei näkynyt siinä. 100% diagnoosiin ja shuntin paikallistamiseen olisi tarvittu magneettikuvaus, joka oli melkoisen hintava.

    VastaaPoista
  5. Meidän hauvelilla epäillään myös olevan shuntti. Tosin se on ilmeisesti mikroskooppisen pieni koska ultrassa kaikki sisäelimet näyttivät ihan terveiltä.

    Harmillinen sairaus, tsemppiä teille :)

    VastaaPoista